Toimiva viljelykierto on kaiken perusta

Karri Varpio

Viljelykierto on niin biodynaamisen kuin muunkin luonnonmukaisen viljelyn kulmakiviä. Se kannattaa alun alkaen suunnitella kunnolla, mutta ei sitä saa myöhemminkään unohtaa. Helposti käy niin, että jatketaan samalla paperille kirjoitetulla mallilla, vaikka tilan tarpeet olisivat aikaa sitten muuttuneet, tai selkeästi olisi jossakin kohtaa parannettavaa.

Miten sitten tehdään hyvä viljelykierto? Kaikki lähtee tilan tarpeista ja edellytyksistä. Viljelykasvien valinnassa oma kiinnostus on ratkaisevaa, samoin se, minkä kasvien viljelyyn löytyy tietoa ja taitoa. Myös tilan luontaiset edellytykset asettavat luonnostaan rajat. Kannattavuus ja markkinointimahdollisuudet huomioidaan myyntikasvien valinnassa, samoin tukien suuruudet eri kasveille.

Kotieläinten rehuntarve on luomutilalla ratkaiseva tekijä. Rehuntarve lasketaan sekä nurmirehun että viljan osalta. Näin saadaan karkea jako nurmi- ja vilja-alan välille.

Luomutila tarvitsee kuitenkin nurmialaa vähintään 20-30% peltoalasta, oli rehulle käyttöä tai ei. Palkokasvipitoinen nurmi tai viherlannoituskasvusto pitää huolta ravinnetaloudesta sitomalla ilmakehän typpeä sekä liuottamalla maaperän ravinteita seuraaville kasveille käyttökelpoisiksi. Se parantaa ratkaisevasti pellon rakennetta murustamalla maata, rikkomalla tiivistymiä, tekemällä syvälle ulottuvia huokosia. Nurmien ansiosta multavuus lisääntyy, jolloin ravinteet ja vesi sitoutuvat maahan. Toisaalta hyvä rakenne mahdollistaa nopean kuivumisen. Ja jos nurmi on viljelyä monipuolistamassa, vaikka viljan välissä, niin se auttaa pitämään rikkakasvit, taudit ja tuholaiset kurissa.

Kun on valittu halutut viljelykasvit, muodostetaan kasvien vuorottelujärjestys eli viljelykierto. Pääkasvit (myynti- tai rehukasvit) saavat parhaan paikan. Samaa kasvia saisi kierrossa olla korkeintaan puolet, käytännössä vähemmän. Ei kannatakaan tuijottaa liikaa yksittäisen kasvin tuottoa, vaan mieluummin koko kierron taloudellista tulosta ja biologisia vaikutuksia.

Tilalla voi olla tarvetta muodostaa useita eri kiertoja. Näin silloin, jos laitumet tai vihannesviljelykset halutaan pitää lähimmillä pelloilla, tai perunaa voi maalajierojen takia viljellä vain tietyillä lohkoilla. Lopuksi, kun peltolohkot sovitetaan kierron eri vuoroille, otetaan huomioon niiden sijainti, niin että lähekkäin sijaitsevat lohkot ovat samassa kohtaa kiertoa.

Kasvinvuorottelun perusteet

Kasvien vuorottelu järjestetään sellaiseksi, että erityyppiset kasvit seuraavat toisiaan: typpeä sitovat ja kuluttavat, matala- ja syväjuuriset, syys- ja kevätkylvöiset, maanpinnan peittävät ja harattavat kasvit, vilja(heinä)kasvit ja leveälehtiset kasvit… Taudinarkojen kasvien välille täytyy jättää riittävän pitkä tauko, (puoli)avokesannolle on hyvä varata mahdollisuus, toisaalta myös mahdollisimman suuri kasvipeitteisyys on toivottavaa.

Useinkaan kaikkea edellä mainittua ei saa kiertoon sovitettua, mutta kannattaa silti muistaa, että mitä monipuolisempi kierto on, sitä paremmin säilyy maan kasvukunto ja sitä pienemmät ovat kasvinsuojeluongelmat. Tässä mielessä eri kasvien ominaisuuksia on hyvä verrata keskenään, ja katsoa, miten ne vaikuttavat kierron kokonaisuuteen.

Tämä kaikki on perusasiaa, mutta vanhan kertaaminen voi auttaa löytämään heikkoja kohtia. Seuraavaksi katsotaankin sitten mahdollisuuksia hienosäätää kasvinvuorottelua.

Mykorritsat – maaperän näkymättömät

Mykorritsasienillä on suuri merkitys monien kasvien kasvulle erityisesti luomuviljelyssä. Ne muodostavat symbioosin kasvien kanssa kasvattamalla rihmastoa juuren sisään. Laajalle maaperään leviävä sienirihmasto suurentaa näin juuriston ravinteidenottoaluetta ja auttaa kasvia kestämään kuivuutta. Rihmastot yhdistävät jopa erilaisia kasveja toisiinsa ja siirtävät ravinteita niiden välillä. Erityisesti vaikealiukoisen fosforin hyödyntämisessä niistä on suuri apu.

Edellytykset mykorritsojen toiminnalle kannattaa huomioida myös viljelykierron suunnittelussa. Mykorritsasienillä on eniten merkitystä palkokasveille ja pienijuuristoisille sipulikasveille. Myös mm. viljat, porkkana, selleri, mansikka ja muut marjat muodostavat symbioosin sienten kanssa.

Runsas määrä liukoisia ravinteita heikentää voimakkaasti mykorritsasienten toiminta- ja elinmahdollisuuksia, mutta vaikutus ei ole yhtä voimakas kaikilla kasveilla. Jotta viljat pystyisivät hyötymään sienijuuresta, on maanesteen fosforipitoisuuden oltava erityisen alhainen, kun taas vihannekset hyötyvät mykorritsoista hieman korkeammallakin fosforin viljavuustasolla.

Myös vahvan apilakasvuston maahan muokkaaminen saattaa lamaannuttaa sienen toiminnan, lähinnä nopean hajoamisen yhteydessä muodostuvan hapenpuutteen tai toksisten yhdisteiden vaikutuksesta. Nopea orgaanisen massan hajoaminen vapauttaa myös suuren määrän ravinteita kerralla. Siten se muistuttaa hiukan väkilannoitteiden vaikutusta. Vastaava epäedullinen vaikutus vaikuttanee mykorritsojen lisäksi muuhunkin maaperän pieneliöstöön.

Viljelykierto kannattaa suunnitella niin, että ennen symbioosista erityisesti hyötyviä kasveja, kuten sipuleita ja sarjakukkaisia (porkkana, selleri), viljelyssä on sieniä ylläpitäviä kasveja. Sen sijaan näitä ennen kannattaa välttää sellaisia kasveja, jotka eivät muodosta symbioosia, koska silloin sieni taantuu maassa. Tällaisia ovat kaalikasvit eli ristikukkaiset, ja savikkakasvit, kuten pinaatti sekä puna- ja sokerijuurikas. Myös näiden lajien satojätteillä on seuraavana vuonna haitallinen vaikutus sienijuuren muodostumiselle. Eli mielellään ei sipulia ja porkkanaa kaalien jälkeen.

Talviaikainen kasvipeite estää sientä kuolemasta ravinnon puutteeseen. Myös auraton viljely ja muokkausten siirto kevääseen auttaa rihmastoa säilymään paremmin. Avokesannointi on mykorritsoille haitallista, tosin ne säilyvät maassa joitakin vuosia itiöinä, vaikka eivät pystyisikään muodostamaan symbioosia minkään kasvin kanssa.

Vihanneskiertoonkin nurmea

Monivuotiset nurmet ovat hyödyllisiä myös vihanneskierrossa. Niitä kannattaakin käyttää, jos se vain on mahdollista. Maan rakenne säilyy parempana ja yksivuotisten rikkakasvien siementäminen saadaan estettyä niittojen avulla.

Vanhan nurmen jälkeen hienon kylvöalustan teko voi kasvinjätteiden vuoksi olla vaikeaa. Taimista istutettavat kasvit voivat olla helpompia, ja esimerkiksi kaali hyötyy erityisesti nurmen jättämästä runsaasta orgaanisesta aineesta.

Vihannesten kohdalla on tautien huomiointi erityisen tärkeää viljelykiertoa suunniteltaessa. Ristikukkaisten välillä saisi olla 6-8 vuotta muita kasveja, ja muillakin vihanneksilla useiden vuosien väli on tärkeä. Tautien leviämispainetta helpottaa, jos välillä voi viljellä viljaa. Myös sipuli tai punajuurikas on muiden vihannesten välissä hyvä kasvi katkaisemaan tautien leviämistä.

Tarkkuutta viherlannoitukseen

Pitkäikäisissä rehunurmissa kannattaa käyttää apilan lisäkylvöä toisena tai kolmantena nurmivuonna. Näin varmistetaan typen riittävyys kierrossa ja parempi maan rakenne – apila kasvattaa syvän ja vahvan juuren kun taas heinäkasveilla juuret ovat paljon matalammassa kerroksessa.

Nurmen rikkomisen jälkeen typen huuhtoutumisen riski on suurimmillaan. Varsinkin puhtaiden apilakasvustojen jälkeen maassa on paljon typpeä. Pelkkää apilaa ei pitäisikään käyttää edes viherlannoitukseen. Koska heinän korressa on pienempi typpipitoisuus kuin apilassa, ne pidättävät hajotessaan typpeä ja hidastavat siten ravinteiden vapautumista. Samalla ne estävät mykorritsojen yhteydessä mainittuja nopean hajoamisen aiheuttamia ongelmia, samoin kuin liian nitraatin kerääntymistä vihanneksiin ja perunaan.

Usein maassa on vielä nurmea seuraavan syysviljan jälkeenkin paljon typpeä. Sen talteen saamiseksi voi käyttää aluskasveja tai runsaan oljen muokkaamista suhteellisen matalaan, niin että maan mikrobisto olkea hajottaessaan sitoo maan typpeä. Syvälle kynnettäessä olki ei hajoa, eikä typpikään tällöin tule käytettyä, vaan jää huuhtoutumiselle alttiiksi maanesteeseen.

Aikaisin korjattavien vihannesten jälkeen kannattaa käyttää pyydyskasvustoja. Ne pitävät maan kasvipeitteisenä tukahduttaen rikkakasveja ja ottaen talteen kasvukauden lopulla mineralisoituvia ravinteita. Ristikukkaiset, kuten sinappi, kasvattavat nopeimmin ja syvimmälle ulottuvan juuriston, joten ne ovat tehokkaimpia pyydyskasveja. Niitä vain ei tautien takia voi käyttää, jos viljelee kaalikasveja.

Kannattaa muistaa, että ympäristönsuojelullisesti nurmen rikkominen on luomuviljelyn riskialttein kohta. Sen takia kannattaa käyttää hyvää suunnittelua sekä kaikki viljelytekniset keinot ravinnehuuhtoutumien vähentämiseksi.

Kirjoittaja työskentelee Biodynaamisen yhdistyksen viljelyneuvojan toimessa äitiyslomasijaisena.

Dem 1/00