Maatalousleirin kuulumisia

Steinerkouluissa tutustutaan kymmenennellä luokalla eri ammatteihin. Maatalousjaksolla oppilaat ovat kaksi viikkoa perheenjäseninä maatilalla ja ottavat osaa kaikkiin mahdollisiin töihin. Jakson aikana pidetään harjoittelupäiväkirjaa, johon kirjoitetaan päivittäisistä töistä, tapahtumista ja säästä. Oppilaat tutustuvat tilan historiaan ja ottavat selvää sen viljelykierrosta, piirtävät tilan kartan jne.

Kaupunkilaislapsille maatilan elämään tutustuminen on maailmankuvaa avartava kokemus. He voivat nähdä ja kokea miten jokapäiväinen leipä ja maito syntyvät ja oppia ymmärtämään maatiloilla työskentelevien ihmisten elämää. Kahden viikon yhtämittainen poissaolo kotoa merkitsee monelle nuorelle tärkeää askelta itsenäistymiseen.

Seuraavassa otteita Tampereen steinerkoulun kymmenennen luokan oppilaiden päiväkirjoista syyskuulta 1999.

Lypsykarjaa hoitamassa

Titi –tit…Voi ei, kello! Kukaan tervejärkinen ei herää tähän aikaan! Jatketaan! Marja-Leena sanoi oven takaa, että ”ylös, kello on jo 6. Eikö teidän kello soinut, vai?” Alas, navettakamppeet päälle, sit ulos ja 6.10 oltiinki jo navetalla. Ei muuta kuin lehmät sisään ja kiinni. Sitten tuotiin lypsykoneet navetan puolelle, niitä on kaikkiaan 4. Vielä tänä aamuna on se koejutska. Aila pesi utareet ja otti tipan. Ja pisti koneet kiinni, siten vartioitiin, että milloin on valmista, meinaan silloin kun se punainen ”haitari” painui alas, niin silloin oli maito loppunut lehmältä. Sitten otettiin lypsykone vetimistä niin ettei se koskenut maata. Maidot mittariin ja laskettiin paljonko siinä on litroja ja se ilmoitettiin Marja-Leenalle, joka merkitsi sen ylös. Sitten sekoitettiin päästämällä ilmaa mittaan noin 5 sekunnin ajan. Ja painettiin mittarinapista, joka päästi määrätyn verran maitoa toiseen putkiloon. Sekin vietiin Marja-Leenalle. Sitten suihkutettiin vähän desinfioimisainetta vetimien päihin ettei ne tulehtuisi. Sitten sama rundi jollekin toiselle. Kun laskettiin yhteen eilinen ja tämä määrä niin parhaiten sai Aarre: 39,1 litraa! Melkein 40 litraa yhdeltä lehmältä! Vov!!!

Sit ku lehmät oli pistetty ulos, niin mä menin katsomaan et ne kans menee ulos, eikä karkaa, koska se yx naru on niin matalalla. Ihmettelin ku hirvee ryysis oli päät yhdessä seinän vierustassa, siellähän ne mussutti kauroja avoimesta pussita ihan onnessaan. Sit tuli kiire ”hus siitä ja vähän äkkiä” ja ne osas kyllä olla itsepäisiä! Sitten kun ne oli aitauksessa, niin me siivottiin navettaa.

Neilikka, vasikka joka on muiden 8-9 vasikan kanssa pikkukarsinoissa, on hyvin energinen. Se saattaa alkaa yhtäkkiä potkia ja hyppiä ihan vimmatusti seiniä vasten ja sillä on sellainen villi ilmekin, kun taas esimerkiksi Napilla on sellainen ihanan lempeä. Ne on tosi ihania, varsinkin se Neilikka, joka on syntynyt 30.8.

Niin siinä siivoamisessa on 4 vaihetta: ensin työnnetään sonnat ritilän läpi ja sitten harjataan huonot purut pois, pistetään uutta purua tilalle käytävälle ja takajalkojen kohdalle ja neljänneksi harjataan etujalkojen kohdalta kaikki heinä sun muut päätyyn. Sitten mentiin aamupalalalle ja ylös huoneeseemme.

Noin yhdentoista aikaan veimme keräämiämme huonontuneita omppuja lehmille laitumelle. Heti tulikin kolme lehmää vastaan. Ne söi ihan kädestä, varsinkin Enkeli ja Jasmiini. Me kuskattiin niitä aika kauaski; muillekki kato! Elevenillä on muuten ihana ruskea kiehkura otsassa. Väreiltään ihanin on varmasti Ihana. Sen pää on tumman ruskee, laikullinen, ja se vaalenee silleen spedasti vaaleen ruskeeks peräpäätä kohden. Roope, joka seurasi meitä, oli heti kamua Ihanan kanssa. Aurinko paisto taas ihan himona.

Käytiin sienessä autolla, piti olla hyväkin mustatorvisienipaikka, muttei löydetty mitään! Sitten Matti ja Marja-Leena kerto meille karjanjalostuksesta. 15.30 mentiin auttaan Ailaa. Päästiin juottaan vasikoita. Pienimmät, jotka on syntynyt 3.–4.9. ja Neilikka, oli niin pienii, että ne piti opettaa juomaan maitoa erikseen. Elikkä Aila työnsi sormensa vasikan suuhun ja turvan maitoon. Pian oltiin ihan maidossa. Kohta ne, jotka oli saanut maitoa oli niiden pussailtavana, jotka ei vielä ollut saanut maitoa.

Nyt ei tarvinnut mittailla, joten paikalla oli vain Aila. Mutta nyt mekin saatiin puhdistaa rätillä utareet ja ottaa tippa, eli 4–5 tippaa joka vetimestä eri kuppiin joka lopuksi tyhjennettiin ”vasikan maitoämpäriin”. Me saatiin poistaa lypsykonekin. Aila on Oulunjärven yläpuolelta. Siitä se välillä ymmärtämätön murre! Sellanen Savon murre!

Illalla mentiin saunaan ja uimaan, vesi oli lämmintä, vaikken mä paljon uinu, ku yx kala pelästytti mut! Syötiin makkaraa. Mä onnistuin sotkeen itteni siihen makkaran nokeen. Kello on 22.30, pitäisikö mennä nukkumaan. Haukotus!!! – Linnea

Toistuvat työt

Aamukuudelta sää oli todella hyytävä, kylmä ja kostea. Sumu oli vallannut paikkakunnan. Päivällä oli hieman lämpöisempi, mutta säästä kyllä huomasi, että talvi oli tulossa.

Kaikesta huolimatta tuli hiki… puutöissä nimittäin. Paloittelimme vaarin kanssa sirkkelillä jätepuita polttopuiksi. Sain jopa halkoa klapuja halkaisukoneella. Välillä kävimme päiväruoalla ja sen jälkeen jatkoimme puiden pilkkomista. Sitten hätyyttelimme lehmät navettaan ja olimme iltalypsyllä. Eli samoja töitä kuin edellispäivinä.

Päivästä mainittakoon vielä lehmä, joka kuoli. – Pyry

Ilorannan hevoset

Ilorannassa oli tänä kesänä yhteensä seitsemän hevosta ja ponia. Oli neljä islanninhevosta, yksi shetlanninponi, yksi suomenhevonen ja yksi risteytysponi. Islanninhevoset Draumur, Skáufrennigur (Skaffe), Pjakkur (Skidi) ja Eifur olivat etulaitumella. Ne olivat kaikki ruunia paitsi Eifur, joka oli kaksivuotias orivarsa. Lauman arvojärjestys toimi hyvin, eivätkä ne juuri tapelleet. Skaffe oli johtaja, sitä seurasi Draumur, sitten Skidi ja viimeisenä nuorimpana Eifur. Alempiarvoinen väisti ylempää esimerkiksi juomapaikalta tai heinäkasalta. Ruoasta ne joskus kinasteli, mutta muuten niitä pystyi kuljettamaan kolmeakin yhtä aikaa.

Takalaitumella oli Sheltis Sissi, risteytysponi Stella ja suomenhevonen Elisa eli Elli. Stellan vanhimpana olisi kuulunut olla laumanjohtaja, mutta se oli liian kiltti ja toiset olivat syrjäyttäneet sen. Jos Stella oli tiellä, se sai heti kenkää. Elli ja Sissi söivät kaksin samasta heinäkasasta ja Stellan heinät kuljetettiin hieman kauemmas, että se saisi syödä rauhassa. Ne olivat kaikki tammoja.

Onneksi ne kunnioittivat ihmistä sen verran hyvin, että heinät ja muut sai aina viedä suhtkoht rauhassa. Ellistä täytyy kertoa sen verran, että mielestäni se oli aika ruma suomenhevonen ja sen askellus (käynti, ravi, laukka) oli tosi erikoista. Se petsasi (saman puolen jalat siirtyy samaan aikaan) käynnissä ja laukkasi ihan vinossa – todellakin erikoinen tapaus. Sissillä oli ihottuma ja se oli hangannut harjansa ja häntänsä hirveen näköisiksi. Sissillä oli myös hera (eli valkoinen silmä). Stella oli aika tavallinen ruunikko poni.

Skidille, Skaffelle ja Dramurille vaihdettiin etukengät. Ne tuotiin ensin riihitalliin ja kiinnitettiin parruun. Kengittäjä, jolla oli yllään nahkaiset, kengitykseen tarkoitetut ”housut”, nosti hevosen jalan jalkojensa väliin ja irrotti ensin kengän lyömällä vasaralla ”kiilaa” joka puolelta kengän ja kavion väliin ja puristeli (repi) kengän viimein irti pihdeillä. Liikakasvu kavioista vuoltiin pois vasaraa ja terävää ”veistä” apuna käyttäen. Sitten hän viilasi isolla rautaisella viilalla kavion pinnan tasaiseksi, sovitti kenkää, kävi muotoilemassa sitä alasimen päällä, sovitti ja muotoili niin kauan kuin tarve vaati. Viimeksi hän asetteli kengän paikalleen ja naulasi sen kiinni kengitysnauloilla. Naulat on osattava lyödä oikealle syvyydelle. Viimeisenä hän poisti kavion sivusta esiin tulevat naulanpäät. Sama toistui joka jalan ja joka eläimen kohdalla. Kengittäjä myös tarkasti ettei hevosilla ollut suussa ”piikkejä”, jotka syntyvät kun hampaat kuluvat ja kasvavat. Ne on raspattava noin kerran vuodessa. – Anniin

Takaisin