Jokainen ikäkausi asettaa omat vaatimuksensa ympäristön
laadun, ympäristöyhteyksien ja lähiympäristöltä odotettavan tuen suhteen. Lapsen
ja nuoren ehdoilla tapahtuvassa ympäristön kokemuksessa on elinpiiri keskeinen käsite. Esimerkiksi leikki-ikäiselle on
tärkeää, että hän pystyy laajentamaan elinpiiriään ensin pihapiiriin ja sitten
naapurustoon sekä vähitellen laajemmalle.
Hyvä ympäristö koostuu monenlaisista lasta kiinnostavista
tapahtumapaikoista ja niitä yhdistävistä reiteistä. Tapahtumapaikoista
muodostuu verkostoja, joissa lapset
voivat turvallisesti liikkua ja jotka tarjoavat vaihtelevia kehitysaineksia. Verkoston
solmut voivat olla jännittäviä paikkoja, kuten pieni metsikkö, tyhjillään oleva
rakentamaton tontti tai ranta. Verkoston langat muodostuvat turvallisista
kävely- ja pyöräilyreiteistä tai teistä ilman vaarallisia ylityksiä.
Luonto tarjoaa lapsille monesti tärkeitä vapauden,
seikkailun, esteettisen kokemuksen ja omiin oloihin vetäytymisen
mahdollisuuksia. Hyvässä ympäristössä on myös paikkoja, joita voidaan kutsua kiintopisteiksi. Niissä viivytään
yleensä lyhyt aika, mutta ne voivat silti olla tärkeitä identiteetin
rakentumiselle ja vahvistumiselle.
Puhutaan myös aikuisten
virallisista ja epävirallisista toimintaverkostoista, joihin lapsi voi
osallistua ja jotka tukevat hänen turvallisuuden ja autonomian tunnettaan. Virallinen
verkosto muodostuu niistä solmupaikoista, joissa lapsi kokee luottamusta
aikuisiin, kuten kaupasta, johon äiti lähettää asioille tai vanhempien
naapuriystävistä. Toisaalta on sellaisia epävirallisia verkostoja, jotka joskus
voivat olla pelottaviakin ja joiden osalta lapsi saattaa kokea erillisyyden
tunteita, kuten hylätty talo.
Lähiympäristön leikittävyys
syntyy laajenevasta elinpiiristä ja monipuolisia toimintamahdollisuuksista. Tähän
kuuluvat fyysisesti jäsentyvät pihapiirit, naapurustoalueet, puolijulkiset ja
julkiset tilat reitteineen ja kokoontumistiloineen. Sisällöllisesti hyvä
ympäristö ei koskaan tule "leikityksi loppuun", vaan siitä avautuu
aina syvempiä kokemuspuolia.
Ympäristöltään lapset kaipaavat myös jännitystä. He hakeutuvat mielellään jännittäviksi kokemiinsa
tilanteisiin ja saattavat kokea täysin turvallisen ympäristön ikävystyttäväksi.
Tätä voidaan tukea "turvallisen seikkailun" mahdollistavilla
ympäristöilllä, jotka koostuvat turvallisista liikenneratkaisuista ja
tapahtumapaikkojen ketjuista.
Nuoruudessa yksilön suhde ympäristöön laajenee. Nuori
alkaa irtautua välittömästä ympäristöstään. Hän alkaa osallistua monenlaisiin toimintajärjestelmiin, joita perheen ja
koulun lisäksi ovat esimerkiksi harrastukset, vapaa-ajan porukointi ja kulutus.
Jokaisella toimintajärjestelmällä on omat tapansa ja sääntönsä, joiden mukaan
nuoren odotetaan toimivan. Tällöin nuoren kehitys etenee sen mukaan, millaisiin
toimintajärjestelmiin hän osallistuu, millaisia aineksia ne tarjoavat ja
millaisen liikkumavaran ne jättävät omaehtoiselle toiminnalle.
Lähde: Aura-Ylinen-Ylönen "Lähiön sosiaalinen
kehittäminen", Tampere 1999
Dem 1/00