YHTEISVASTUUN TALOUS

Päivi Suokas

Biodynaamisilla maatalouspäivillä Goetheanumissa, Sveitsissä, koottiin helmikuussa yhteen satoa, jota ihmiset eri maista toivat kaikkien hämmästeltäväksi. Vuotta aiemmin oli kylvetty tietoisuuden maaperään kysymys siitä, millaista on ihmisten keskinäiselle kiinnostukselle perustuva talouselämä ja mitä käytännön esimerkkejä biodynaamisella liikkeellä on tarjota.

Keneltäkään aikaansa seuraavalta ei liene jäänyt huomaamatta, miten talouteen liittyvät kysymykset tunkeutuvat yhä vahvemmin sekä yhteiskunnan että yksityisten ihmisten elämän keskiöön. Talous pyrkii painamaan leimansa kaikkeen toimintaan, ja meneillään oleva globalisaatiokehitys vauhdittaa tätä suuntausta. Maatalous on joutunut erityisen ahtaalle, eihän sillä ole paljoakaan painoarvoa nykyisissä bruttokansantuotelaskelmissa. Tilanne on kerrassaan outo: se mistä me elämme, on talouselämän mittapuiden mukaan ”marginaalista” toimintaa.

Biodynaaminen maatalous syntyi 1920-luvulla ajan vaatimuksista. Se on tähdännyt kaiken aikaa tulevaisuuteen, mistä syystä se kykeni säilymään elossa läpi kuluneen vuosisadan melskeiden. Biodynaamisen viljelyn virike ei ole suuntautunut maan tuhoamista vastaan vaan sen elävöittämisen puolesta. Se taas onnistuu vain, kun pidämme myös henkemme elävänä, jolloin syntyy uusia ideoita ja oivalluksia toiminnan perustaksi. Niinpä biodynaamisuus ei ole reseptikokoelma, jota voi sellaisenaan levittää eteenpäin, vaan lähde josta voi pulputa uutta inspiraatiota ajan kipeimpiin kysymyksiin – tällä hetkellä siitä kaivataan vastauksia ennen muuta maatalouden vakaviin sosiaalisiin ongelmiin.

Maatalouspäivillä alustanut Udo Hermannstorfer, joka on kirjoittanut kirjan ”valemarkkinataloudesta”, piirsi talouselämän nykykuvan muutamalla tarkalla viivalla esiin. Markkinatalous (tai sellaiseksi kutsumamme) perustuu kilpailuun, joka ei tunne keskinäistä sitoutumista, vaan tarjolla olevista vaihtoehdoista napataan edullisin. Tämän mallin onnistuminen edellyttää tiettyä välimatkaa liiketoiminnan osapuolten välille, mikä pakostakin johtaa ihmissuhteiden tasolla irrallisuuteen ja varauksellisuuteen. Kun ei vallitse luottamuksen henki, eletään jatkuvassa epävarmuuden tilassa, jota pyritään paikkaamaan mm. erilaisilla tavara- ja muilla merkeillä. Näiden kontrolloimista varten tarvitaan ”objektiivinen” ulkopuolinen taho, joka kuitenkin pystyy ainoastaan tarkistamaan, että sovituista standardeista pidetään kiinni.

Biodynaamisen maataloudenkin on syytä olla varuillaan, ettei elävää impulssia puristeta sääntöjen ahtaaseen korsettiin ja parhaana biodynaamisena viljelijänä pidetä sitä, joka toteuttaa valmiit ohjeet tunnollisimmin. Suomessa luomukentällä tullaan parilla merkillä toimeen, mutta joissakin maissa tilanne on se, että erilaisia luomumerkkejä on jo niin paljon, että niiden alkuperäinen merkitys – laadun takeena toimiminen – hämärtyy ja asiakas on pelkästään ymmällään. Tullaan takaisin lähtöruutuun eli kehityskulku itsessään palauttaa meidät talouden ydinkysymyksen ääreen: Mistä syntyy luottamus liike-elämän eri osapuolten välille?

Valvonnan lisäämisellä tämä kysymys ei poistu maailmasta. Ihmisten tulisi ennemminkin ryhtyä pohtimaan sitä, millä kaikilla tavoin he ovat kytköksissä talouden kiertokulkuun – ja sitä kautta toinen toisiinsa! – ja miten nämä jo olemassa olevat keskinäiset sidonnaisuudet saataisiin keskinäisen luottamuksen varaan. Voisi jopa sanoa, että luottamus on se kaikkein tärkein ”kosminen vaikutus”, jota koko biodynaamisessa liikkeessä kaivataan toiminnan perustaksi, jotta liike voisi kasvaa, kukoistaa ja tarjota runsaskätisesti hedelmiään koko yhteiskuntaan.

Udo Hermannstorfer esittää pohdittavaksi kysymyksen, milloin tuotannon tarkkailu ja sen perusteella myönnetyt merkit palvelevat itse asiaa ja milloin niillä ainoastaan paikataan kadoksissa olevaa luottamusta. Miten luottamusketjuja luodaan? Miten ne saadaan pysymään hengissä talouselämässä? Muita hänen hyviä kysymyksiään – vaikkapa pirtin pöydän ääressä pohdittaviksi – ovat seuraavat:

Miten kehitämme taloudellista yhteistoimintaa eksymättä teoretisointiin tai toisten ihmisten moralisointiin? Miten estetään se, ettei yksilön egoismia laajenneta yhteisön egoismiksi ja kuvitella, että itsekkyydestä on sillä tavoin päästy eroon? Yritysegoismi pitää kaikissa oloissa oman puolensa eikä ole valmis antamaan penniäkään vapaaehtoisesti pois. Voivatko tällä tavoin suhtautuvat yritykset ja yhteisöt tehdä sen enempää kestävää yhteistyötä kuin itsekkäät yksilötkään?

Ja sitten tullaankin varsinaiseen kardinaalikysymykseen: Miten saisimme hinnoista käytävän keskustelun sellaiselle pohjalle, jossa ihmiset otetaan huomioon eikä singota heitä ulkopuolelle? Millä hinnoilla mahdollistetaan sellainen maataloustuotanto, joka vaikuttaa elävöittävästi ja parantavasti niin ihmiseen kuin maahankin? Mikä on kaupan asema tässä kaikessa? Miten kauppa voisi palvelutehtävänsä ohella toimia myös kohtauspaikkana, joka auttaa talouden eri osapuolia pääsemään keskinäiseen tasapainoon kilpailun kiristymisen sijaan?

Uutta viiniä uusiin leileihin

Monista maatalouspäivillä kuulemistani puheenvuoroista – sekä osana virallista ohjelmaa että käytäväpuheista – kävi selvästi ilmi, että biodynaaminen viljely on kriisissä vähän joka puolella. On ensinnäkin tapahtumassa suuri sukupolvenvaihdos sekä biodynaamisessa liikkeessä että lukuisilla yksittäisillä maatiloilla. Mutta uusi sukupolvi ei välttämättä teekään asioita enää samalla lailla kuin entiset! Vanhat ovat ihmeissään, kun ei löydy sopivia jatkajia, ja nuoret yhtä lailla ihmeissään, kun omaa paikkaa ei tunnu löytyvän oikein mistään. Todennäköisesti edessä ovat pitkät prosessit, joissa koko biodynaamisen viljelyn virikettä aletaan hahmottaa uusista ja ehkä osin odottamattomistakin näkökulmista.

Oman lisänsä tilanteeseen tuo maatalouden yhä kiristyvä taloudellinen tilanne. Vaikka kuinka järjestäisit tilan toimintoja uudelleen, opiskelisit uusia taitoja ja olisit valmis muutoksiin, mikään ei tunnu enää riittävän. Tilan kannattavuus yksinkertaisesti karkaa käsistä. Hintojen lasku ei kannusta jatkamaan viljelyä. Varsinkin viiden viimeisen vuoden aikana into on sammunut monilla tiloilla, ja esiin ovat nousseet tuskaiset kysymykset: Onko työlläni mitään merkitystä tai onko biodynaamisessa viljelyssä ylipäätään mitään mieltä.

Saksalainen Christoph Klemmer Sophienlustin biodynaamiselta tilalta esitteli maatalouspäivillä oman tilayhteisönsä kehitystä ja totesi, että on välttämätöntä luoda kuva tilan tulevaisuudesta, sillä muuten ainoastaan reagoi ulkoa tuleviin paineisiin. Myös biodynaamisilla tiloilla on tarpeen järkeistää tuotantoa, yhdistää voimia toisten tilojen kanssa tai kenties hankkia lisätuloja muista tehtävistä. Nämä muutokset ovat oikeutettuja ja välttämättömiäkin, mutta eivät mitenkään poikkea maatalouden yleisestä kehityksestä, jossa kuljetaan kohti yhä suurempia, toistensa kaltaisia yksiköitä. Jotta päästäisiin tästä vaiheesta eteenpäin, tarvitaan tietoisesti luotua tulevaisuuskuvaa, josta tahto ottaa suuntansa. Kuvaa tietenkin maalataan matkan varrella aina uudelleen, mutta tärkeintä on, että se on olemassa.

Sophienlustin tilalla on keskeistä, että kaiken keskipisteenä on maatalous, ja yhteisön kehitykseen liittyvät linjaratkaisut punnitaan aina maatilan yksilöllisen luonteen näkökulmasta. Monipuolinen maatila on verkottunut paikallisen ympäristöliikkeen kanssa ja sen piirissä toteutetaan erilaisia sosiaalisia aloitteita. Tilan elämään liittyy läheisesti noin 200 ihmistä, joista 45 elää siellä vakituisesti. Sophienlust ei ole kenenkään yksityistä omaisuutta, vaan sille on luotu yhteisöllinen omistusrakenne. Tilalla koetaan tärkeäksi, että on olemassa lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin suunnitelmia, jotka taustana arjen ratkaisuja tehdään.

Christoph Klemmer kertoi, että Sophienlustin tilalla käy lähinnä kahdentyyppisiä asiakkaita. Toiset tulevat hakemaan tilakaupan maukkaita tuotteita ja maatilan elämyksiä (lapset pääsevät navettaan jne.). Toisia taas kiinnostaa enemmän tilan tunnelma ja nämä ihmiset alkavat ihmetellä ääneen, miten täällä voi olla niin kaunista, mukavaa ja omaperäistä. Myös se, että maatilan töissä tuntuu olevan oma sisäinen mittansa ja oma rytminsä, puhuttelee ihmisiä. Osa asiakkaista kiinnostuu, millainen ajatusmaailma heitä puhuttelevan tilayhteisön taustalla on ja miten sitä voisi omalta osaltaan tukea, muutenkin kuin tuotteita ostavana asiakkaana. Christoph Klemmer korosti maatilan kauneuden ja monenlaisten elämysten merkitystä, mikä ei silti tarkoita että tilalle tultaisiin kuin huvipuistoon.

Maatalouspäivillä kuultiin myös saksalaisesta Dannwischin tilayhteisöstä. 1100-luvulla perustetun luostarin ajoista lähtien maataloutta on harjoitettu yhtäjaksoisesti ja tilan perusrakenne pysyi kutakuinkin samana noin 900 vuoden ajan. 1950-luvulla Scharmerin viljelijäpariskunta siirsi esi-isiltä perimänsä tilan biodynaamiseen viljelyyn. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa oli kaksi tuhoisaa tulipaloa, jotka hävittivät vuosisatoja seisseet rakennukset ja kaikki oli rakennettava uudelleen. Näissä myllerryksissä Scharmerit päättivät yhteisymmärryksessä lastensa kanssa luopua tilan yksityisestä omistuksesta ja vuonna 1984 luotiin uusi yhteisöllinen omistusrakenne.

Dannwischin tilalla on tultu ulos pioneerivaiheesta ja nyt siellä koetaan tärkeäksi kehittää sisäistä keskustelukulttuuria ja etsiä henkisiä voimanlähteitä, ettei työn touhottaminen kuluta voimia loppuun. Yhdessä on opiskeltu niin elämänkaareen liittyviä kysymyksiä kuin luonnonhenkien vaikutustakin.

Yhteisvastuun talous

Assosiatiivisuus eli yhteisvastuullinen talous tarkoittaa sitä, että kaikki arvonmuodostusketjun osapuolet tuottajasta kuluttajaan otetaan huomioon niin, ettei kenenkään tarvitse hävitä. Kun hinnasta pyritään saamaan sellainen, että se on jokaista kohtaan reilu, tuotteesta tai palveluksesta saadulla hinnalla on mahdollista elää siihen saakka, että kykenee taas tarjoamaan uuden vastaavan tuotteen tai palveluksen.

On syytä huomata, että viisivaiheinen arvonmuodostusketju on olemassa kaikissa tapauksissa, oli kyse sitten tilalta tapahtuvasta suoramyynnistä, ekokaupasta tai supermarketista: elintarvike tuotetaan, jalostetaan tai vähintäänkin pakataan, jaetaan eteenpäin, myydään (palvellaan asiakasta) ja kulutetaan. Myös kuluttaja lisää elintarvikkeen arvoa tekemällä siitä maukkaita aterioita – ravintolassa joku toinen on työllään tuottanut tämän lisäarvon hänen puolestaan.

Biodynaamisessa liikkeessä harjoitellaan yhteisvastuun periaatetta jo monissa yksittäisissä aloitteissa. Maatalouspäiville oli koottu kokonainen näyttely näistä uuden talouden iduista. Valikoimaa riittää aina Intiaan asti, jossa on jo 1000 biodynaamista puuvillanviljelijää. Biodynaamista viljelyähän voi harjoittaa kaikissa ilmastoissa, kulttuureissa ja uskonnoissa.

Ihmisellä on ratkaisun avaimet käsissään

Manfred Klett korosti maatalouspäivien päätöspuheenvuorossaan sitä, että jos pidämme biodynaamista viljelyä vain tiettyinä menetelminä, olemme samalla tavoin ulkoa ohjattuja kuin ketkä tahansa muutkin tämän päivän ihmiset. Esimerkiksi puhuttaessa kosmisista rytmeistä on aina kysyttävä myös sitä, minkä suhteen moderni ihminen niihin itsestään käsin ottaa. Olennaista on toimia sisäisestä tiedosta käsin, mutta sen tiedon ääreen on ensin herättävä. Vain oman ydinolemuksen löytäminen mahdollistaa aidon kiinnostuksen toiseen ihmiseen ja virittää tekoihin, joiden motiivina on rakkaus. Maailmantilanne kaiken kaikkiaan ja biodynaaminen viljely aivan erityisesti vaativat tällä hetkellä itsensä äärelle hiljentymistä.

Maatilasta tulee aina sellainen, millaiseksi se ajatellaan. Tässäkin korostuu se, että tarvitaan johtotähtiä, sellaisia innostavia visioita, joita kohti pyritään. Biodynaamisen viljelyn keskeinen visio on yksilöllisen tilakokonaisuuden luominen, joka siis edellyttää tilakohtaisesti hahmotettavaa tulevaisuuskuvaa. Jokainen tila voi olla taideteos. Tähän ydinasiaan on biodynaamisessa liikkeessäkin kiinnitetty vielä aivan liian vähän huomiota.

Lisäksi Klett puhui siitä, miten tärkeää on ottaa nopeasti ohi vilahtavat tunteet ja tunnelmat huomioon ja antaa niiden opastaa omaa toimintaa. Kulloisenkin hetken laadun ihminen löytää tunteella eli tunne on se portti, josta astutaan täyteen nykyhetkessä elämiseen. Ilman tunneherkkyyttä ei synny yhteyttä vuodenaikoihin tai kulloisenkin päivän säätilaan ja siihen liittyviin vaikutuksiin.

Ja tahto tietenkin muuttaa maailmaa, tarvittaessa luo jopa kaiken uusiksi. Meillä on omassa ajattelussamme, tunteessamme ja tahdossamme avaimet kaikkeen. Mikä meitä vielä pidättelee?

Dem 1/00