Lammas on todellinen luomueläin

Katarina Rehnström

Lammas oli Pohjolassa vuosisatojen ajan ehkä tärkein kotieläin. Silloin ei talonpoika vielä kulkenut kahisevassa tuulipuvussa, vaan hänellä oli päällään Suomen lampaan erinomaista villaa. Alunperin lampaita kasvatettiin juuri villaa tuottamaan. Se soveltui erinomaisesti myös työvaatteisiin, joiden tuli kestää kovaa kulutusta.

Ajat muuttuvat ja tänä päivänä 80-90 % tuloista lammastiloilla saadaan lihasta. Tämän päivän lammastutkimus onkin pitkälle panostanut juuri lihantuotannon parantamiseen. Villasta maksetaan niin huonosti, että moni jättää lampaat joko keritsemättä tai heittää villat menemään. Kyllä entisajan väki olisi ollut ihmeissään moisesta haaskauksesta. Lihojen ja villojen lisäksi on lampaan maidolla useissa maissa tärkeä merkitys. Monet paimentolaiskansat käyttävät lampaanmaitoa ja Euroopan maissa erityisesti ranskalaiset arvostavat lampaanmaidosta tehtyä herkullista juustoa.

Kauralla käyvä ruohonleikkuri

Vaikka isojen ammattimaisten lammastilojen määrä Suomessa on EU:n myötä lisääntynyt, lienee tavallisin lammastila vielä tänäkin päivänä suhteellisen pieni. Lampaita on ehkä muutama kymmenen uuhta ja tilalla on lisäksi muuta kotieläin- tai vaikkapa vihannestuotantoa. Lieneekö juuri tämä syy siihen, että lammasfarmarit aina valittelevat ettei heitä oteta tosissaan. Lehmät tuntuvat olevan kotieläinpuolen mersuja ja lampaat taas ovat yhtä eksoottisia kuin Toyota corolla vuosimallia -85. Oma lukunsa ovat paikat, joissa joka kesä yksi tai kaksi kesälammasta leikkaa kesämökin nurmikkoa. Monet eläimistä tietämättömät kaupunkilaiset uskaltautuvat jostakin kumman syystä ottamaan itselleen juuri lampaan. Suomenlammas on ehdottomasti yleisin lammasrotu Suomessa, mutta ulkomaiset rodut kuten texel, oxford down ja dorset valtaavat nopeasti kotimaisia laitumiamme. Suomenlammas on monessa suhteessa erinomainen. Se on sopeutunut selviämään metsälaitumilla, niityillä ja karuilla saaristolaitumilla. Sillä on kansainvälisestikin mitattuna hyvä villanlaatu. Tämä johtuu tietenkin siitä, että lammastamme jalostettiin ennen juuri villaa silmälläpitäen. Kaikkein erinomaisin oma lampaamme on kuitenkin hedelmällisyyden suhteen. Ei ole lainkaan epätavallista, että se synnyttää kolmoset tai neloset. 90-luvulla jalostuseläimiä vietiin runsaasti Lähi-Itään parantamaan sikäläisten lampaiden hedelmällisyyttä. Yhdessä suhteessa suomenlammas ei kuitenkaan pärjää ulkomaisille lajitovereilleen ja se on lihantuotanto-ominaisuus. Ja kun tänä päivänä lampaita nimenomaan pidetään juuri lihan vuoksi on selvää miten se suomenlammaskantaan vaikuttaa.

Lammas soveltuu hyvin luomutilalle...

Luomutilojen viljelykierto nojaa nurmikasveihin, joita lammas märehtijänä pystyy erinomaisesti hyödyntämään. Lampaiden kasvatus voi tapahtua suhteellisen vaatimattomissa tiloissa eivätkä niiden hoitoon liittyvät tarvikkeet vaadi kohtuuttomia investointeja. Lisäksi lampaita pidetään jostakin syystä helppohoitoisina ja aloittelevat luomuviljelijät uskaltautuvat usein juuri lampureiksi. Lampaanhoito mielletäänkin usein hyvin luonnonmukaiseksi jo tavanomaisessa maataloudessa. Jopa niin luonnonmukaiseksi, että luomumerkittyä lammasta on hankala myydä tai ainakaan saada siitä lisähintaa. Tavanomaisessakin viljelyssä lammastuotanto nojaa pitkälti juuri laidunten hyödyntämiseen. Eläimiä ei juurikaan lääkitä sillä se maksaa ja lammas ei ole rahallisesti paljonkaan arvoinen. Luomulampaan hoito verrattuna tavanomaisen lampaan hoitoon ei valtavasti eroa toisistaan, jos verrataan esimerkiksi luomu ja tavanomaista kanaa. Luomulampaan ruokinta perustuu karkearehuihin ja rehujen tulee pääasiassa olla luomualkuperäisiä. Lampailla on koosta riippuen tavanomaisia lampaita suuremmat tilavaatimukset ja niiden on kesällä päästävä laitumelle tai ainakin ulkotarhaan. Lääkkeiden käyttöä on myöskin rajoitettu.

…mutta

Luomulammastuotannossa on muutama kinkkinen kohta joihin tulisi kiinnittää huomiota ennenkuin päättää ryhtyä lampuriksi. Sellaisella tilalla jolla on hyviä luonnon- tai metsälaitumia on hyvät luontaiset edellytykset ruveta pitämään lampaita. Lampaiten kasvattaminen ei tunnetusti ole mikään rahasampo. Karitsat syntyvät kevättalvella ja nauttivat elämänsä alkutaipaleella pääasiassa emon maitoa. Keväällä ne siirtyvät laitumille ja syksyllä ne otetaan sisään loppulihotukseen ennen teurastusta. Lampaan lihan tuotannon kannattavuus perustuukin pitkälti juuri mahdollisimman pitkään laidunkauteen ja hyviin laitumiin. Karitsojen sisäruokintakausi pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä. Samojen eläinlajien laiduntaminen vuosikausia samoilla laitumilla aiheuttaa lampaille sisäloisia. Ne heikentävät erityiseseti karitsojen päiväkasvua. Luomutilojen yksi suuri ongelmakohta ja haaste on nimenomaan juuri loisien saaminen kuriin toimivalla laidunkierrolla. Toinen ongelma liittyy suomenlampaan suureen sikiävyyteen. Suomenlammas synnyttää lähes aina useita karitsoita ja emo ei joko pysty tai halua ruokkia kaikkia. Nämä tuttipullokaritsat ovat isommilla luomutiloilla varsinainen riesa. Niitä saa ruokkia lähes yksinomaan luomumaidolla. Maitopulverina sitä ei toistaiseksi ole saatavilla ja kokomaidon hankkiminen voi olla vaikeaa. Ainakin se tulee kovin kalliiksi. Luomulammastuottajalle jää kaksi vaihtoehtoa: hankkia luomumaitoa karitsoille tai myydä tuttipullokaritsat tavanomaisina. Ongelmana on vielä lisähinnan saaminen luomulaatuisesta lihasta. Teurastamot suhtautuvat usein nihkeästi lampaisiin. Ja tuplanihkeitä niistä tulee, kun sanoo sanan luomulammas.

Takaisin