Päivi Suokas
Ruotsissa Göteborgin lähellä kokoontui vuodenvaihteessa kansainvälinen antroposofinen konferenssi, jonka teemana oli sisäisen tien kulkemisen ja aktiivisen yhteiskunnallisen osallistumisen välinen yhteys. Tapahtuma oli jatkoa noin vuotta aiemmin Filippiineillä pidettyyn vastaavaan konferenssiin, ja niinpä Ruotsiin kokoonnuttiinkin otsikon ”Northern Conference” alla. Ensi vuonna tämä globaalien tapahtumien sarja jatkuu Etelä-Afrikkaan saaden siellä taas uutta väriä ja työskentelymuotoja ja sitä seuraavana vuonna on vuorossa ilmeisesti Brasilia.
Ruotsissa oli mukana 130 osallistujaa 23 maasta ja
kaikista maanosista. Tunnelma oli lämmin ja innostava eikä naurua puuttunut. Tapahtuman
ydinviestin voisi tiivistää näihin sanoihin: Koska maailmanlaajuisen talouden
ylivalta puristaa ihmisiä kaikkialla yhä ahtaammalle, tarvitsee se
vastapainokseen yhtä lailla maailmanlaajuisen uuden kulttuurin virikkeen. Ja tuo virike on jo astunut
maailmanhistorian näyttämölle.
1990-luvun suuria kansainvälisiä trendejä oli Maailman
kauppajärjestön WTO:n perustaminen ja sen vaikutukset koko maailmantalouteen. Samanaikaisesti
tapahtui kuitenkin muutakin. Kansainvälisesti toimivien kansalaisjärjestöjen
lukumäärä viisinkertaistui 1990-luvun
aikana ja niitä on jo noin 30000. Kansalaisliikkeiden globaali voimannäyttö
tapahtui viime vuoden lopulla WTO:n kokouksen yhteydessä Seattlessa,
Yhdysvalloissa vuosikymmenen suurimmassa mielenosoituksessa. Seattlen
ministerikokoushan päättyi WTO:n kannalta täydelliseen katastrofiin, koska
siellä ei pystytty sopimaan mistään, mutta kansalaisliikkeille se oli
ratkaiseva voitto. Tämän tapahtuman jälkeen WTO ei yksinkertaisesti voi olla
kuuntelematta kansalaisten ääntä, mikä on nyt todettu johtavia talouselämän
lehtiä myöten. WTO sen sijaan on pattitilanteessa, jossa sekä
neuvotteluprosessin jatko että eräät keskeiset kauppapolitiikan yksityiskohdat
ovat täysin levällään.
Seattlen mielenosoitusten symbolihahmoksi nousi
ranskalainen, lampaan maitoa pienellä tilallaan tuottava José Bové. Seattle
Times kirjoitti kokouksen aikana tästä 60 lampaan omistajasta: ”José Bovésta on
tullut kansainvälinen ikoni perheviljelyksen puolesta käytävässä taistelussa. Vastakkain
ovat kylän Daavid ja maailman Goljat.” Lehti myös kertoi Seattleen kokoontuneen
maailman kansalaisjärjestöjen eliitin kunnioittavan José Bovéta niin, että se
osoittaa hänelle suosiota seisaaltaan. Bové julisti Seattlessa, että Maailman
kauppajärjestö toimii tästä lähtien eri maailmassa kuin aikaisemmin: ”Tämä on
ensimmäinen kerta kun näin monet ihmiset eri maista seuraavat, mitä WTO on
tekemässä. Tästä lähtien ihmiset ovat aina paikalla katsomassa, mitä WTO tekee
ja sanoo. Me olemme tulleet näihin kokouksiin jäädäksemme.” (HS 3.12.99)
Kun Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa täytti
maaliskuun alussa 15 vuotta, juhlapuhujaksi oli kutsuttu professori Raimo Väyrynen Notre Damen yliopistosta.
Hän kuvasi maailmantilannetta sanomalla, että kansalaisjärjestöjen
vahvistuminen on synnyttänyt globaalin kolmannen sektorin kansallisvaltioiden
ja maailmanmarkkinoiden rinnalle. ”Nämä järjestöt täyttävät tärkeitä
yhteiskunnallisia tehtäviä: niiden arvioidaan antavan enemmän kehitysapua kuin
koko YK-järjestelmä ja esimerkiksi ihmisoikeusloukkauksien tai
ympäristöongelmien seuranta ei toimisi lainkaan nykyisellä tehollaan ilman
kansalaisjärjestöjen panosta.”
Elektroninen tiedonvälitys on mahdollistanut
kansalaisjärjestöille aivan uudenlaisia kansainvälisiä yhteistyömuotoja. Raimo
Väyrynen luonnehtii tilannetta näin: ”Tietoa voidaan välittää ilman keskitettyä
organisaatiota laajalle ja nopeasti. Kuten Maailman kauppajärjestö WTO:n
vastainen laaja mielenosoitus Seattlessa osoittaa, tällaista poliittista
prosessia on miltei mahdoton pysäyttää. Kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat
viime vuosina toteuttaneet useita positiivisia ja menestyksellisiä
toimintakampanjoita, joiden ansiota pitkälle ovat maamiinat kieltävä
kansainvälinen sopimus, kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaminen sekä köyhimpien
maiden velkojen anteeksiannon aloittaminen.”
”Toisaalta erilaiset vastakampanjat ovat olleet
pysäyttämässä kansainvälistä investointisopimusta (MAI) sekä Kansainvälisen
kauppajärjestön uutta neuvottelukierrosta. Nämä kampanjat ovat pakottaneet
kohteena olleita järjestöjä lisäämään avoimuuttaan ja laajentamaan suhteitaan
yhteiskuntaan hallitusten ja yritysten ulkopuolelle.”
Kepan tammikuussa valtioneuvostolle lähettämässä
kirjeessä todetaan sama asia näin: ”Seattlen ministerikokousta varjostaneet
ennen näkemättömät mielenosoitukset ja kokousta ympäröinyt virallinen ja
epävirallinen kansalaisyhteiskunnan moninainen toiminta osoittaa, että
nykyisenkaltainen maailman kauppajärjestelmä on vakavassa kriisissä. Kansalaisyhteiskunta
on herännyt arvioimaan kauppasopimusjärjestelmän toimintaa ja asettanut sille
oikeutetun vaatimuksen perusteellisesta arvioinnista ja koko järjestelmän
korjauksesta. Seattlen ministerikokous on siten synnyttänyt kauan kaivatun
maailmanlaajuisen arvokeskustelun kaupan etujen ja muiden elämänalojen
suhteesta.”
Kansalaisjärjestöt tunnetaan kansainvälisessä
keskustelussa nimellä NGO (non-governmental organization), mutta nykyään
käytetään myös nimeä civil society organization eli CSO. Viime aikoina sanaa
siviiliyhteiskunta on kaiken kaikkiaan alettu käyttää uudessa merkityksessä. Osallistuin
itsekin viime vuonna ulkoministeriön
järjestämään kansainväliseen seminaariin nimellä ”The Role of Civil Society in
Development”, jonka tarkoituksena oli kutsukirjeen sanoin ”syventää keskustelua
kansalaistoiminnan ja siviiliyhteiskunnan roolista kehityksessä”.
Kansalaisliikkeissä aktiivisesti toiminut
filippiiniläinen Nicanor Perlas on
seurannut tiiviisti viime vuosien kehitystä ja näkee siinä ne kolme voimaa,
joiden vuorovaikutuksesta Rudolf Steiner
on käyttänyt nimitystä yhteiskunnan kolmijäsennys. Steiner
puhuu talous-, oikeus- ja hengenelämän erilaisista rooleista, mutta mitä
ihmettä hengenelämä tässä yhteydessä tarkoittaa?
Talous-, oikeus- ja hengenelämän sijaan voitaisiin yhtä
hyvin puhua taloudellisesta toiminnasta, sosiaalisista suhteista ja
sivistyksellisistä arvoista. Tai maailmanmarkkinoista, kansallisvaltioista ja
kansalaisyhteiskunnasta. Tai yrityssektorin, valtiosektorin ja ns. kolmannen
sektorin suhteista. Tai siviiliyhteiskunnasta jättimäisten taloudellisten
pelureiden ja valtio- ja
sotilasliittoutumien vastapainona. Ihan miten vain, jako kahteen on joka
tapauksessa mennyttä vuosisataa ja nyt aika itsessään nostaa kolmannen
elementin historiantekijäksi.
Kun ennen talouden ja politiikan johtajat pelasivat
keskenään monopoliaan, siviiliyhteiskunnan nousu tekee maailmasta väistämättä
kolminapaisen. Talous- ja valtioelämä voi vastata tähän haasteeseen joko
ottamalla siviilisektorin tasaveroisena neuvottelupöytään, jolloin
maailmanpolitiikka alkaa käytännössä kulkea kohti kolmijäsennystä, tai ne
voivat jatkaa entiseen malliin, jolloin uhkana on niiden omienkin rakenteiden
romahtaminen.
Nicanor Perlas, alussa mainittujen Filippiinien ja
Göteborgin konferenssien keskeinen alullepanija, on julkaissut äskettäin
teoksen siviiliyhteiskunnan merkityksestä ja siitä, miten kulttuurielämä
voidaan käsittää uudesta näkökulmasta (Shaping Globalization: Civil Society,
Cultural Power and Threefolding; CADI, Filippiinit). Kun ajatellaan että
nimenomaan ihmishenki luo kulttuuria ja että kulttuurissa vallitsevat arvot
vievät sen joko kukoistukseen tai tuhoon, on itse asiassa aivan selvää että
siviiliyhteiskunnan koko maapallon kattava aktivoituminen on se
maailmanmarkkinoiden ja valtioliittoutumien rinnalla vaikuttava kolmas tekijä,
jonka nousu on historiallinen välttämättömyys.
Modernissa merkityksessään siviiliyhteiskunta käsittää
erilaisia kansalaisliikkeitä ja –järjestöjä, aatteellisia yhdistyksiä, kirkon
ryhmiä, riippumattomia tiedotusvälineitä ja oppilaitoksia sekä monia muita
toimijoita. Kulttuuri liittyy ideoihin ja ihanteisiin näiden kaikissa eri
muodoissa. Sen piiriin kuuluvat maailmankatsomukset, merkitykset, identiteetit,
taide ja henkisyys. Kulttuurin piirissä syntyy paitsi uutta tietoa, myös taju
siitä mikä on eettistä ja pyhää. Kulttuurista ihminen ammentaa olemassaololleen
merkityksen, ja jollei tuota merkitystä löydy, vaarana on itselle ja
ympäristölle tuhoisa käyttäytyminen.
Seattlessa poliisi jahtasi mielenosoittajia kyynelkaasun
ja kumiluotien voimalla ja pidätti yli 600 ihmistä. Kaupunkiin julistettiin
ulkonaliikkumiskielto. Poliisijoukot täydessä varustuksessaan näyttivät kuin
tietokonepelien hahmoilta tai Tähtien sodan Darth Vadereilta. Ja silti
nimenomaan WTO oli tämän taiston häviäjä, kun jo liki toivottomalta
näyttäneessä tilanteessa tapahtui maailmanlaajuisen siviiliyhteiskunnan voimien
kokoaminen – ikään kuin viime hetkellä, kun kestävälle ja solidaariselle
pohjalle rakentuva tulevaisuus näytti jo mahdottomalta ja kun kyynisyys ja
epidemian lailla leviävä masennus valtasivat alaa.
WTO on toiminut kuin maailmanhallitus, vaikkei se ole
demokraattisesti valittu. Kolme ihmistä WTO:n sisällä tarkistaa, ovatko
kansalliset lait ristiriidassa WTO:n sopimusten kanssa. WTO:n toimintakulttuuri
on niin salailevaa, ettei edes jäsenmaiden parlamenteilla ole
osallistumismahdollisuuksia sen toimintaan. Seattlen ministerikokouksen
virallisten kokousdelegaatioiden jäsenistä suurin osa oli tietämättömiä
asiakirjoista, joiden pohjalta todellisia neuvotteluja käytiin! Erään
aikaisemman WTO:n kokouksen yhteydestä kerrotaankin tarinaa, kuinka erään maan
ministeri saapui takaisin kokouksesta, antoi paperipinkan virkamiehelleen ja
käski tämän selvittää, mitä ministeri oli juuri allekirjoittanut.
Sitä paitsi WTO:n sopimukset ovat sen luokan
paperipinkkoja, että harva ihminen maailmassa hallitsee ne edes pääkohdissaan,
yksityiskohdista puhumattakaan. Ei voi olettaa, että tavallinen kansalainen
olisi niistä selvillä, joten on syytä yhtyä mosambikilaisen Rafael Shikhanin
sanoihin: ”IMF, Maailmanpankki ja WTO ovat kaikki yhtä rikkaiden miesten kerhoa
ja on samantekevää, ymmärrämmekö jotain tripseistä, pipseistä, kiksesistä ja muista.
Ei meillä ole mitään tekemistä tuossa kerhossa kuitenkaan.”
WTO:n giganttimainen valtapyrkimys vaatii vastapainokseen
yhtä lailla globaalisti toimivan voiman. Se voima ei kuitenkaan kasva mistään
ylikansallisista koneistoista, vaan lukemattomien yksittäisten ihmisten
sydämistä, kun he havahtuvat kysymään, mikä sitten on ihmisen itsensä paikka
meneillään olevassa kehityksessä. Vastakuvan nousu havahduttaa kysymään
todellisten inhimillisten arvojen perään. Nyt jos koskaan tulisi kaikkien
henkisesti suuntautuneiden liikkeiden yhdistää voimansa niihin liikkeisiin,
jotka ovat jo vuosikausia olleet yhteiskunnallisesti aktiivisia. Tästä
vuorovaikutuksesta ja keskinäisestä kantamisesta voi hioutua se Mikaelin miekka,
jonka edessä – kuten vanhat maalaukset niin väkevästi kertovat – alkuun
kauhistuttavalta näyttänyt lohikäärme vapisee omassa surkeudessaan.
Kansalaisjärjestöt eivät olisi mitään ilman niissä
toimivia yksilöitä, ja jossain vaiheessa jokainen yksilö joutuu kohtaamaan
kysymyksen, mistä löytyvät ne sisäiset voimanlähteet, jotka pitävät huolen
siitä ettei tuli pala loppuun. Göteborgin konferenssista kuultiin Tyynen
valtameren reunusvaltioissa elävistä, antroposofiasta innoituksensa saavista
toimijoista, etteivät valtavan pitkät välimatkat ole heille mikään este. Heidän
näkökulmastaan kaikki tapahtuu periferiassa ja keskellä on vain vettä. Kun
ulkoinen keskipiste puuttuu, keskus on löydettävä sisältä, totesi eräs
läsnäolijoista. Ajatelkaa mikä valtava voima tuossa inhimillisessä keskuksessa
piilee, niin hyvään kuin pahaan! Yksi ainoa spekulantti voi murskata
kansantalouksia. Ja yksi ainoa ihminen pani alulle sen kehityksen, joka johti
maamiinat kieltävään sopimukseen. Henkilömiinakieltoa ajava kansainvälinen
kampanja ja sen johtaja Jody Williams saivat vuonna 1997 Nobelin rauhanpalkinnon.
Seuraavat otteet ovat kansalaisaktivisti Jody Williamsin
Vermontin yliopistossa toukokuussa 1998 pitämästä puheesta:
”Kun opiskelin Vermontin yliopistossa 26 vuotta sitten ... minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tulisin tekemään. Joillakin ystävistäni oli. Osa aloitti valmistuttuaan opettajana tai asianajajana tai jonain muuna, he ovat sitä edelleenkin ja kokevat valinneensa oikein…
Minä en
edes mennyt valmistujaisjuhlaan, koska en tajunnut mistä tai mihin olin
valmistunut.... Jatkoin kansainvälisyyskoulutukseen, suoritin opinnot englannin
ja espanjan kielissä ja läksin Meksikoon.
Olin
edelleenkin ymmälläni, mutta opetin englantia Meksikossa. ... En vieläkään
tiennyt mitä teen, palasin Yhdysvaltoihin ja olin kolme vuotta tilapäisenä
sihteerinä Washingtonissa....
Tein
työtä mielelläni, koska se antoi minulle tilaa miettiä, mitä tahtoisin tehdä. Sitten
joku antoi minulle maanalaisen pysäkillä lentolehtisen jossa sanottiin ”El
Salvador: toinen Vietnam?”
Tästä
alkoi tie siksi mitä nyt olen. Mitä se sitten lieneekin.... Aloitin
Washingtonissa, jossa olin silloin opettajana.... Minulla oli oikea työpaikka,
jonka äitikin pystyi selittämään ystävilleen, ja vapaa-aikana aloin koota
toimintaa. Intohimo siihen, minkä koin oikeaksi asiaksi, otti minut
valtoihinsa, enkä ole kertaakaan katunut.
Jätin
opettajan työni ja ryhdyin kokopäiväisesti organisoimaan toimintaa, jonka
tarkoituksena oli mielestäni sopimattoman sodankäynnin lopettaminen. …Näin päädyin maamiinojen kieltoon ja Nobelin
rauhanpalkinnon saajaksi. Kukapa olisi voinut sitä ennalta arvata?
… Mutta
olen edelleenkin Jody Williams, joka ei mennyt valmistujaisjuhlaansa. Olen yhä
se Jody Williams, joka ei tiedä mitä tekisi seuraavaksi....
Ainoa
mitä tiedän on se, että herään vieläkin joka aamu iloisena ja innoissani ja
mietin, mitähän uutta tekisin tänään. Kukaan ei voi tietää puolestasi, mikä on
uutta ja ratkaisevaa sinulle. Sinun on itsesi ajateltava, mikä luo tilanteen
uusiksi sinulle.... Tärkeää on, että se
tuottaa sinulle iloa.
Uskon
vakaasti, että ihmiset antavat maailmalle tärkeimmän panoksensa … jos he voivat
päivittäin kokea iloa tehtävistään.... Mieti rohkeasti, mikä saa sinut
iloiseksi, jotta sinun ilosi voisi tarttua muihinkin."
Dem 1/00